tiistai 30. kesäkuuta 2015

Ruohonurmen Adolf Suuri

Moikka pitkästä aikaa. Syy tähän taukoon oli se, että olin tallilla 3 viikkoa putkeen, eikä kirjoittelulle jäänyt aikaa.
 Mutta nyt pää asiaan eli meille on muuttanut uusi korvapari, Adolf. Adolf on 4 kk ikäinen saksan jättiperhonen. Adolf on hyvin kiltti ja seurallinen jänö, jonka kuulumisia saatte lukea tästä eteenpäin täältä. Adolf oli toissapäivänä ekaa kertaa  valjaissa, eikä hän tuntunut edes huomaavan valjaita päällään. Eilen Adolf kokeili estehyppyä, mutta ei oikein ymmärtänyt niiden tarkoitusta, mutta kyllä se siitä.




Apilan ja Unikon häkki laajennettiin toissapäivänä, mutta koppi on vielä tekemättä. Kanien kanssa on tullut hypeltyä, mutta kuvia taitaa olla vain kullerosta.
Sen kovasti pyydetyn estetreenivideon yritän myös toteuttaa mahdollisimman pian.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteja saa pistää mutta ei sit mitään roskapuhetta, KIITOS!!