torstai 1. tammikuuta 2015

2015!

Ajattelin koota tähän tän vuoden juttuja mitä nyt on tapahtunut ja lopuks saatte viel sen joulukuun häkkipostauksen ;)

                                       TAMMIKUU
Tammikuussa Apila ja Minttu kävi kattoon ihanaa poikakani Ticoa, jotta sais sit niitä poikasia tupsauteltua. Tico on siis Faabelin kanilassa syntynyt puhdas jellona.
 


HELMIKUU
Helmikuussa Apila synnytti kolme ihanaa poikaa jotka kaikki asuvat meillä edelleenkin<3. Minttu jäi tyhjäksi, mutta meni vielä kuun lopulla uudestaan katsomaan Ticoa josko nyt onnistaisi.




MAALISKUU
Maaliskuussa Mintulla oli laskettu aika mutta poikasia ei vieläkään kuulunut. Minttu jäi taas kerran tyhjäksi ja päätimme ettei sitä sinne sit enää viedä kun ei onnistu niin ei onnistu. Pokjat ksvoivat jo hurjaa vauhtia.



HUHTIKUU
Oli mun eka maastoestetunti maneesissa. Russe oli befan alla ja kivastihan se meni, niinkun aina. Kanit kasvo, pääsiäinen vietettiin ja hevosteltiin.

    
TOUKOKUU
Toukokuussa rupes oleen jo semmosia kelejä et sai ihan "kesäkuvia". Välillä tietty satoikin ja päästiinhän me yhet ja ekat näyttelytkin kiertään. Mukana tälläkertaa oli vaan Rölli ja Kullero. Molemmilla meni ihan hyvin. Luokassa palkittiin vaan yks ja Rölli oli LKV 1 ja Kullero oli sit 2. 

  

 KESÄKUU
Kesäkuussa oli hevosleiri. Siellä hyppäsin mun silloisen enkan eli 80 cm ilman satulaa, ratsuna arabiristeytys Akima. Sit me irtohypytettiin Tintin heppaa Sissiä. ( kuvan este 130cm)


HEINÄKUU

Heinäkuussa oli poikien kastraatio. Kastraation johdosta tuli sit muutakin ongelmaa esim. Röllille tuli verkkokalvohaava ja Kullero pureskeli ne pallinsa. Lisää voitte lukea aikasemmista teksteistä.


ELOKUU

Nyt kun kastraatiosta oli jo pieni tovi voitiin kokeilla poikia takas yhteen. Kyllähän se aika kivasti onnistu alun tappelu/takaa-ajo/karvojen pöllytys tuokion jälkeen.


SYYSKUU

Nyt kanit siirty sisälle pois kylmien ja märkien ilmojen tieltä. 
LOKAKUU

Päästiin taas käymään näyttelyissä kera kaikkien kanien palkintojakin sieltä tais tulla ;) .
Plikat sterkattiin ja Mintun osalta se meni tosi kivasti, mutta Apilan taas ei. Apilalle tuli haavatyrä ja se jouduttiin leikkaamaan uudestaan, jonk jälkeen Apila oli tosi huonossa kunnossa...

MARRASKUU JA JOULUKUU
Nyt alkoivat jo alustavat jouluvalmistelut ja Apila parani :) Marraskuu ja joulukuu olivat tylsän tavalliset joten jospa lopettaisin nyt tän löpinän.
  
TÄS VIEL TÄÄ VIDEO
KATTOKAA HD:nä

Eli vähän myöhässä julkaistu joulukuun kanilan esittely. Tää on mun eka video häkkipostaus joten älkää rikkoko silmiänne tätä katsoessa!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteja saa pistää mutta ei sit mitään roskapuhetta, KIITOS!!